Veljekset Brunman - 83 vuotta postilla töissä

Seppo Brunman

Esa Brunman

Yhteispotretti

BRUNMANIN VELJEKSET YLIVIESKASTA - YHTEENSÄ 83 VUOTTA POSTIN PALVELUKSESSA

Seppo ja Esa Brunman työskentelevät Ylivieskan toimipisteessä, molemmat jo yli 40 vuotta. Veljesten isä Kustaa Brunman aloitti 40-luvulla postin palveluksessa. Hänen jäätyä eläkkeelle 1970 työskenneltyään 25 vuotta postilla, aloittivat veljekset työuransa. Puheliailla veljeksillä riittää kerrottavaa matkan varrelta ja muistakin asioista. Molemmat ovat lisäksi aktiivisia osaston toimikunnan jäseniä, Seppo oli 90-luvulla puheenjohtajana ja Esa on ollut taloudenhoitajana 70-luvulta asti.

Seppo Brunman, veljeksistä nuorempi, aloitti uransa postin palveluksessa 19.1.1971, 42 vuotta sitten 18-vuotiaana. Jonkun aikaa hän ehti olla töissä rakennuksella, mutta sen jälkeen hän on ollut postin mies Ylivieskassa asevelvollisuusaikaa lukuun ottamatta. Satunnainen postinkantaja, satunnainen postimies, tilapäinen postinkantaja, ylimääräinen postinkantaja ovat hänen nimikkeitään matkan varrelta. Kahdeksankymmentäluvun alussa hänet määrättiin ylimääräiseen ylipostimiehen toimeen.

Sepolla riittää juttuja postista, ja aika kuluukin mukavasti niitä kuunnellessa. Hän harmittelee itsekin, ettei ole kirjoittanut asioita ylös historiikin muotoon. Samana vuonna kun hän aloitti työnsä, postinumerot otettiin käyttöön. Viisi vuotta meni asiakkailta niiden käytön oppimiseen. Ennen postinumeroita opeteltiin junaratojen toimipaikat. Kaikki posti kulki junalla ja posti jaettiin asemien perusteella. Valtakunnallisessa postijunassa oli erikseen postivaunu, joissa postimiehet olivat töissä, ja pakettivaunu. Postinumeroiden käyttöönotto helpotti ja selkeytti jakelua.

Vuodesta 1989 Seppo oli jakelun esimiehenä vuoteen 2006 asti, jolloin hän luopui tehtävästä terveydellisistä syistä. Nyt hän tekee projektihommia ja jonkun verran auttaa jakelussa. Seppo vastaa Ylivieskassa varhaisjakeluprojektista: jakelureittien uusimisesta ja sähköisen varhaisjakelun käyttöönotosta, eli jakajat saavat kännykkäänsä lehtitilaajien ajantasaistiedot. Hän onkin varmasti paras asiantuntija tähän tehtävään, koska tuntee varmasti kaikki reitit ja laatikot Ylivieskassa.

”Päivääkään en ole katunut postilla oloa”, Seppo sanoo ja jatkaa ”posti on minut kouluttanut”. Kolmen kuukauden postimieskurssin jälkeen kokemusta on kertynyt monenlaisista tehtävistä. Ylivieskassa sijaitsivat postikonttorit ja aluekonttorit. Vuoteen 1995 Ylivieskassa oli vielä oma lajittelukeskus, jonne tarvittiin nuoria miehiä sekä tehtiin yövuoroja. Lajittelukeskus lajitteli ja kimputti postit 84–86  pono-alueelle. Lajittelukeskuksen lakkauttamisen jälkeen töitä jouduttiin hajauttamaan. Vanhan ajan työ oli käsillä tekemistä, kaikki kirjeet leimattiin ja lajiteltiin käsin. Nykyään on monenlaisia apuvälineitä häkit, rullakot, oikealta ohjattavat jakeluautot ja abc-hyllyt. Maailma on nykyään aivan erilainen.

Seppo on huolissaan postimäärän vähenemisestä ja toivookin, että postia riittäisi jaettavaksi tulevaisuudessa. Vaikka jaetaan osoitteetonta, niin hän toivoo, että asiakkaat ottaisivat ne vastaan eivätkä kieltäisi jakelua mainoskiellolla.  Korvaavia toimintamuotoja joudutaan varmasti miettimään, kuten esim. ruokakuljetuksia tai hyllytyspalveluja. Ylivieskassa on jo käytössä palvelu, jossa yli 75-vuotiaiden postilaatikko viedään lähemmäksi pihaliittymää sosiaalisin perustein viestintäviraston ohjeiden mukaisesti.

Eläkkeelle pääsyyn on kaksi vuotta aikaa, ja kevyemmät projektityöt antavat mahdollisuuden loivaan laskuun eläkkeeseen. Mutta laskuun tulee vähän vaihtelua hänen siirtyessä kesän alussa Vantaalle samantyyppisiin tehtäviin. Seppo kertoo lapsiensa asuvan pääkaupunkiseudulla, ja papalla on helpompi olla heidän arjessa mukana auttamassa kun asuu lähempänä.

Esa Brunman, veljeksistä vanhempi aloitti työnsä postilla v. 1972 ja hänellä on takanaan 41 palvelusvuotta. Hän teki 30 vuotta vuorotyötä lajittelukeskuksessa. Vuodesta 2009 hän on ollut osa-aikaeläkkeellä; töihin hän kuitenkin tulee joka päivä, mutta tekee vähemmän tunteja (4,35 h). Tämä on ollut hänelle tosi hyvä systeemi, koska hän halusi lyhyemmän työpäivän. Eläkkeelle pääsyyn on vuosi aikaa, tai kuten Esa asian ilmaisee, silloin on mahdollisuus jäädä eläkkeelle.

Työ postilla on ollut monipuolista, niin kuin koulutuskin. Vuonna 1966 hän oli viisitoistavuotias ja meni suoraan koulun penkiltä työharjoitteluun. Postimieskurssi -70 luvun alkupuolella, samoin postimiesten alkeiskouluttaja - kurssi Helsingissä myös -70 luvulla, minkä jälkeen hän toimi taloon tulleiden alkeiskouluttajana Ylivieskan toimipisteessä. Sitten oli koulutusta erilaisiin työssä käytettäviin koneisiin ja laitteisiin. Kiinnostus niihin juontaa juurensa aikaan ennen postille tuloa, kun hän oli konttorikonekorjaamolla opiskelemassa työn kautta kirjoitus ja -laskukoneiden huoltoa ja korjausta. Sitä aikaa kesti viisi vuotta 1966–70. Koulutuksena työhönsä hän kävi kimputus- ja leimauskonekurssin Tampereella 1977. Lajittelukeskuksen aikana Esa huolsi kaikki koneet, jopa roklatkin. Huoltomiehenä hän on jatkanut sen jälkeenkin: hän huoltaa polkupyörät ja kirjelaatikoiden lukot.

Eläkeaikaa Esa odottaa mielenkiinnolla. Hän harrastaa vanhojen rahojen keräilyä eli numismatiikkaa. Hän on löytänyt uuden elämänkumppanin vaimonsa kuoleman jälkeen. Eijansa kanssa he reissaavat kesäisin ympäri Suomea. Esalla on kaksi lasta ja yksi lapsenlapsi. Sekä Esan että Sepon lapset ovat olleet postilla kesätöissä eli postilaisia kolmannessa polvessa. Isä Kustaan, jota myös Posti-Kustiksi kutsuttiin, jakeluväline oli hevospeli. Siitä ovat ajat paljon muuttuneet.