Eduskuntavaaleissa päätetään myös postipalvelujen tulevaisuudesta

22.11.2018

Eduskuntavaaleissa päätetään myös postipalvelujen tulevaisuudesta Tiedote. Julkaistu: 20.11.2018, 12:46 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn liittovaltuusto muistuttaa, että laadukkailla postipalveluilla on edelleen suuri merkitys suomalaisille. Kilpailu ei ole parantanut palvelua. Postin omistajapolitiikasta päätetään ensi kevään eduskuntavaaleissa. Posti pitää jakaa kotiin vähintään viitenä päivänä viikossa. Tämä käy selvästi ilmi Medialiiton IROResearch Oy:llä teettämästä tutkimuksesta, johon haasteltiin tuhat 18–79-vuotiasta suomalaista. Jakelua vähintään viitenä päivänä viikossa piti melko tai erittäin tärkeänä 80 prosenttia vastaajista. 18–24-vuotiaissa viisipäiväistä jakelua piti tärkeänä 59 prosenttia ja 60–79-vuotiaista 92 prosenttia vastaajista. - Viisipäiväinen jakelu on edelleen palvelu, jota suomalaiset arvostavat ja haluavat. Tutkimuksen mukaan kansalaisten mielestä kaikkien kotitalouksien pitäisi saada siis postinsa viitenä päivänä viikossa, muistuttaa PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen. PAU kampanjoi voimakkaasti kirjeen kulkunopeuden ja viiden jakelupäivän puolesta ennen postilain uudistamista. Eduskunta päätti kuitenkin hallituspuolueiden äänin 21.6.2017 uudesta postilaista, joka hidastaa postinjakelua merkittävästi ja asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan. - Postinsaajat eivät ole hyötyneet lisääntyvästä kilpailusta millään tavalla. Kilpailu ei ole parantanut palvelua, pikimmiten päinvastoin. Postin ohella postia jakavia jakeluyhtiöitä on tällä hetkellä 14, joiden laatuongelmat kaadetaan postilaisten niskaan. Vapaiden valtakunta-kampanjalle tukea PAUn liittovaltuusto asettui kokouksessaan tukemaan nuorten palkansaaja-aktiivien käynnistämää kampanjaa, jossa politiikan suuntaan halutaan muutosta. Vapaiden valtakunta-kampanjan (www.vapaidenvaltakunta.fi) tarkoituksena on kasvaa kansanliikkeeksi ja aktivoida ihmiset äänestämään ensi kevään eduskuntavaaleissa. Kampanjan tavoitteena on Suomi, missä jokainen voi elää palkallaan, olla työstään ylpeä vapaana pelosta, epävarmuudesta ja kiristyksestä. Kampanja kannustaa eduskuntavaaleissa äänestämään ehdokkaita ja puolueita, jotka puolustavat vapautta järjestäytyä, vapautta sopia työehtosopimuksista ja vapautta vaikuttaa työelämän lakeihin. - Vaaleissa päätetään myös siitä, millaista omistajapolitiikkaa valtionyhtiöissä, muun muassa Postissa tulevaisuudessa harjoitetaan. Lisätietoja: Heidi Nieminen, puheenjohtaja, puh. 050 340 3217 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry on Postin henkilöstöä edustava työntekijä- ja toimihenkilöjärjestö. PAUn jäseniä työskentelee myös muissa jakeluyrityksissä sekä OpusCapitassa ja Ahvenanmaan postissa. PAU on noin 26 000 jäsenellään alansa vahva edunvalvoja, joka ajaa jäsentensä taloudellisia, ammatillisia ja yhteiskunnallisia etuja