TYÖPAIKKAINFO 13/2016

26.4.2016

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn jäsentiedote 26.4.2016

Vuosilomalaki muuttui –

heikennykset eivät vaikuta kaikkiin työntekijöihin

Työntekijän näkökulmasta vuosilomiin tuli heikennyksiä 1.4.2016, kun eduskunnan säätämät muutokset vuosilomalakiin tulivat voimaan. Osa työntekijöistä voi kui-
tenkin huokaista helpotuksesta, koska heikennykset eivät vaikuta kaikkien työntekijöiden vuosilomiin. Vuosilomalain muutos ei nimittäin vaikuta voimassa oleviin työehtosopimuksiin. Mikäli työehtosopimuksessa on sovittu vuosilomala-
kia paremmista määräyksistä, työehtosopimusmääräyksiä sovelletaan lain muutoksesta huolimatta
.

Ensimmäinen muutos koski vuosiloman ansaintaa perhevapaan ajalta. Aikaisemmin työntekijöille on kertynyt vuosilomaa koko perhevapaan ajalta hoitovapaata lukuun ottamatta. Uuden lain mukaan vuosilomaa kertyy äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaalta yhteensä enintään 156 päivän ajalta.

Työehtosopimuksissa ei ole tästä asiasta määräyksiä, joten mainittu vuosilomalain muutos koskee kaikkia työntekijöitä. Jos äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa on kuitenkin ehtinyt alkaa ennen 1.4.2016, niin silloin kyseiseen vapaaseen sovelletaan aikaisempia lain säännöksiä ja vuosilomaa kertyy koko perhevapaalta. Muutos koskee siis 1.4.2016 ja sen jälkeen alkavia perhevapaita.

Toinen muutos rajoittaa työntekijän oikeutta siirtää vuosilomaa sairauden takia. Lomalla sairastamiseen tuli toisin sanoen karenssi. Uuden lain mukaan, jos työkyvyttömyys alkaa vuosiloman tai sen osan aikana, työntekijällä on oikeus pyynnöstään saada siirretyksi vuosilomaan sisältyvät kuusi lomapäivää ylittävät työkyvyttömyyspäivät. Omavastuupäivät eivät kuitenkaan saa rajoittaa työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan. Käytännössä uusi laki tarkoittaa, että työntekijä sairastaa vuosilomalla kuusi päivää ”omaan piikkiin” ja vasta näiden karenssipäivien täytyttyä syntyy oikeus siirtää lomaa. Työntekijöiden on syytä huomata, että nämä karenssipäivät voivat kertyä myös yksittäisistä työkyvyttömyyspäivistä.

Tämä muutos ei kuitenkaan koske viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen tai informaatiologistiikka-alan työehtosopimuksen piirissä työskenteleviä työntekijöitä. Kyseisissä työehtosopimuksissa on turvattu työntekijän oikeus siirtää vuosilomaa työkyvyttömyystilanteissa ilman

karenssipäiviä. Näiden työehtosopimusten piirissä työskentelevillä on siis lain muutoksesta huolimatta edelleen oikeus pyynnöstään saada siirrettyä vuosilomaansa samalla tavalla kuin aikaisemminkin eli ilman omavastuupäiviä. Sen sijaan rahankäsittelypalvelut-alan työehtosopimuksessa ei

ole vastaavaa määräystä. Tämän vuoksi rahankäsittelypalvelut-alan työehtosopimuksen mukaisissa tehtävissä työskentelevät joutuvat jatkossa sairastamaan vuosilomalla kuusi päivää omalla kustannuksellaan.

Iikka Avela

lakimies