TYÖPAIKKAINFO 5/2017

30.5.2017

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn jäsentiedote 31.5.2017

PAU tuomitsee kuljetusten siirtämistä alihankintaan

PAUn liittohallitus tuomitsee jyrkästi Postin nykyisen henkilöstöpolitiikan ja kasvavat toimenpiteet kuljetusten siirtämisestä alihankkijoille ja henkilöstövuokrausyrityksille.

Talven aikana työnantaja on siirtänyt alihankintaan koko Herttoniemen terminaalin kuljetustehtävät ja liikkeenluovuttanut osan Kajaanin terminaalin kuljetuksista ulkopuoliselle kuljetusyritykselle.

Postilla on kuljetuksen osalta tarkoitus siirtää nykyisin omana työnä tehtävää volyymiriippuvaista

työtä alihankintaan kaikissa, myös pienissä terminaaleissa. Asiaa koskevat YT-neuvottelut ovat jo päättyneet koskien Kuopion, Joensuun, Kemi-Tornion, Kotkan, Rovaniemen ja Lappeenrannan terminaaleja. Posti on päättänyt näillä paikkakunnilla luopua noin 20 omasta autosta ja siirtää työt alihankkijalle. Toistaiseksi vain Lappeenrannassa on päädytty henkilöstön irtisanomiseen, kun kahden kuljettajan työt loppuvat.

Odotettavissa lisää irtisanomisia?

Vastaavat yt-neuvottelut on käymättä isoissa kaupungeissa kuten esim. Turku, Oulu, Tampere, Seinäjoki, Jyväskylä ja PKS-alue.

Jos työnantaja strategiansa mukaisesti toteuttaa kesän ja syksyn aikana toimet vastaavalla tavalla mainituilla paikkakunnilla, tarkoittaa se useiden kymmenien autojen vähennystä.

Tätä tuskin toteutetaan ilman mittavia henkilöstövähennyksiä.

Postin toimet ovat jyrkässä ristiriidassa viime syksynä solmitun kilpailukykysopimuksen kanssa.

Kilpailukykysopimuksella palkankorotuksista luopumalla ja vuosityöaikaa pidentämällä sekä siirtämällä sosiaaliturvamaksuja hurjasti työnantajalta työntekijän maksettavaksi piti luoda uusia työpaikkoja, eikä vähentää niitä. Posti työnantajalle ovat kelvanneet kaikki työnantajalle tuleva hyvä, mutta tästä huolimatta se on jatkuvasti vähentämässä henkilöstöään jopa irtisanomisten kautta.

Henkilöstöpolitiikkaan tultava muutos

Neuvottelut uuden työehtosopimuksen solmimiseksi ovat jo käynnistyneet. Postin henkilöstöpolitiikka vaikeuttaa neuvotteluja merkittävästi. PAUn liittohallitus edellyttää Postilta välittömiä muutoksia henkilöstöpolitiikkaan, jotta neuvotteluille voidaan luoda kunnon edellytykset.

Kuljetusten alihankintaan siirtymisestä on luovuttava ja vuokratyövoiman käyttö on rajattava vain lyhyisiin tilapäisiin töihin.

 

Lisätietoja: Tero Kiljunen, pääluottamusmies, kuljetusalueet 00-19, puh. 040 827 6498

Tommi Matilainen, pääluottamusmies, kuljetusalueet 20–99, puh. 041 544 9998