TYÖPAIKKAINFO 12/2016

26.4.2016

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn jäsentiedote 26.4.2016

Postin suuret muutokset perusjakelussa

– tärkeitä pointteja työehdoista!

Posti on käynnistänyt toimenpiteitä jakelutapamuutoksesta, jossa se on ilmoittanut perusjakelun jatkuvan illalla klo 18:aan asti. Samalla se lisää pelkkää jakelua sisäl-
tävien työvuorojen määrää. Posti ottaa uudet työvuorot käyttöön viikolla 17. Muu-
tokset pohjautuvat kevään aikana käytyihin yt-neuvotteluihin. Tässä tiedotteessa muistutetaan ajankohtaisista ja tärkeistä asioista.

Muutokset herättävät paljon keskusteluja ja tunteita niin työpaikalla, julkisuudessa kuin sosiaalisessa mediassakin. On hyvä muistaa, että vastuun jakelutapamuutoksesta kantaa vain ja yksinomaan työnantaja. Työntekijöitä edustavat edunvalvojat ovat jäsenten tukena muutostilanteissa. Heiltä voit aina kysyä apua ja neuvoa tilanteen vaatiessa.

Työajat muutoksessa – työvuoroluetteloa ei saa muuttaa yksipuolisesti

Työnantaja muuttaa yksipuolisilla päätöksillään useissa eri paikoissa perinteisesti aikaisin aamulla alkavan postinjakelutyön myöhään aamupäivällä alkavaksi. Joissain työpaikoissa työvuorot alkavat jatkossa vasta kello kymmenen jälkeen. Muutos voi olla työntekijöille suuri ja se aiheuttaa huomattavia järjestelyitä työajan ulkopuolisen elämän yhteensovittamisessa.

Työehtosopimus määrää, että työvuoroluettelot on oltava työntekijöiden nähtävillä viimeis-
tään viikkoa ennen niiden voimaan tuloa. Työvuoroluettelojaksot tehdään perusjakelussa neljän viikon jaksoiksi kerrallaan. Työvuorojen tulee tasoittua kokoaikaisilla työntekijöillä 12 viikon tasoittumisjakson aikana keskimäärin 38 tunnin 15 minuutin viikkotyöajaksi. Osa-
aikaisella työntekijällä työajan on tasoituttava enintään neljässä viikossa.

Työnantaja ei saa yksipuolisesti muuttaa työvuoroluetteloita ilman painavaa syytä. Paina-
vana syynä ei voida pitää esim. päivittäistä volyymivaihtelua tai sairastumista. Työntekijän suostumuksella työvuoroluetteloa voidaan muuttaa, mutta tällaisessa tilanteessa kannat-
taa aina harkita tarkkaan suostuuko työvuoroluettelon muutokseen.

Lisätyötä on tarjottava ensisijaisesti omille osa-aikaisille työntekijöille

Työnantajan on tarjottava lisätyötä kaikille siihen halukkaille oma-aloitteisesti ja mahdolli-
suuksien mukaan tasapuolisesti. Lisätyötä on tarjottava ensin omille osa-aikaisille työnteki-
jöille ja etusijalla ovat tuotannollisin tai taloudellisin perustein (tuta) osa-aikaistetut työnteki-
jät. Etusijajärjestystä lisätunteihin työsuhteen alkamisen ajankohdan mukaan ei ole.

Jos työnantaja palkkaa vuokratyöntekijän ennen kuin tarjoaa lisätyötä omalle osa-
aikaiselle työntekijälleen, on otettava yhteyttä omaan luottamusmieheen!

Ylityöt aina vapaaehtoisia

Joissain työpaikoissa lakisääteiset ylityörajat ovat jo täyttyneet. Jokainen työntekijä päät-
tää itse tekeekö ylityötä vai ei. Ylityö on aina vapaaehtoista, joten työnantajalla on velvolli-
suus pyytää työntekijöiltä suostumus ylityön tekemiseen. Jokaisella työntekijällä on lain mukaan oikeus kieltäytyä ylityön tekemisestä.

Kirjaa ylös tekemäsi työt

Jokaisen työntekijän kannattaa myös itse pitää kirjaa tekemistään työtunneista niin lisätöi-
den, ylitöiden kuin toisen reitin urakointikorvauksen, ilta- ja yötyölisienkin osalta. Osa-
aikaisten työntekijöiden kannattaa huomioida myös lisätyötuntien kirjaaminen. Oma kirjan-
pito helpottaa palkkakuitista oikean palkan tarkastusta ja esim. luottamusmiehen työn hel-
pottamiseksi mahdollisissa erimielisyystilanteissa. Tiedot voi kirjata vaikkapa liiton kalente-
riin.

Taukojen määrä, pituus ja niiden pitopaikat

Taukojen määrä ja pituus sekä niiden pitopaikat herättävät myös kysymyksiä. Työehtoso-
pimuksessa kahvitaukoa koskevaan määräykseen ei ole kirjattu minuuttimääriä, mutta tämänkin kohdan osalta on olemassa pitkäaikainen käytäntö siitä, miten sopimuskohtaa on tulkittu. Työaikaan lasketun ruokatauon (palkallinen ruokatauko) ja kahvitaukojen yhteen-
laskettu aika on noin tunti 8 tunnin työvuoroa kohden. Kokonaistaukoajassa on hieman eroavaisuuksia eri työtehtävien ja työpaikkojen välillä. Vakiintunut käytäntö ja työehtoso-
pimustekstille käytännön kautta annettu tulkinta on sopimuksenveroinen ja sitä ei voi työn-
antaja yksipuolisesti toiseksi muuttaa. Mahdolliset muutokset tapahtuvat työehtosopi-
musosapuolten yhteisestä sopimuksesta. Myös osa-aikaiselle työntekijälle kuuluu tauot (alle kuuden tunnin työvuoroissa kahvitauot).

Jokaiselle jakelureitille on sovittava taukopaikat. Ensisijainen taukopaikka taajamissa on oma jakelutoimipaikka, jonne voidaan poiketa myös kesken jakelureitiltä. Mikäli ei ole mahdollista pitää taukoa toimipaikassa, on reitin varrelle sovittava kirjallisesti taukopaikka, joka voi olla esim. huoltoasema tai muu vastaava paikka. Myös haja-asutusalueella on sovittava taukopaikat kirjallisesti.

Jokaisen on itse huolehdittava siitä, että tauot tulee pidettyä. Työaika ei voi alkaa tai päät-
tyä tauolla. Työssäjaksaminen ja esim. liikenneturvallisuus paranevat oikealla työn tauo-
tuksella.

Lisätietoja alueesi pääluottamusmieheltä ja työsuojeluvaltuutetulta.